HYVÄT SEMINAARIN OSALLISTUJAT, KOKO SATAKIELIPERHE

Satakielen laulun voimakkuus voi yltää 100 dB:iin. Ei ihme, että kauas kuuluvasta pienen ja mitättömän näköisen linnun monivivahteisesta laulusta on tullut monipuolisuuden ja taituruuden vertauskuva, monen runoilijan innoituksen lähde.

Me olemme nyt aloittamassa kahdeksatta Satakieliseminaaria. Kun katselen tätä suurta osallistujajoukkoa, ja muistelen ensimmäistä, vuoden 2000 seminaaria, voidaan todeta, että Satakieli on ollut varsin lisääntymiskykyinen. Perhe on kasvanut ja laajentunut. Satakielen laulu on kantanut kauas ja koonnut yhteen vuosi vuodelta enentyneen joukon, jota yhdistää halu toimia sisäkorvaistutetta ja kuulokojetta käyttävien lasten ja nuorten hyväksi. Satakieliprojektin alkaessa Suomessa oli hieman alle 30 sisäkorvaistutetta käyttävää lasta. Tällä hetkellä lapsia ja nuoria on jo noin 200. Vuosien varrella me olemme oppineet paljon toisiltamme, ja meille on tullut paljon lisää kokemusta. Lähestyvä aikuisuus ja ammatinvalintaan liittyvät asiat alkavat askarruttaa jo monia, ja ikärakenteeltaan varsin laaja joukko asettaa jatkuvia haasteita myös Satakieliprojektista Satakieliohjelmaksi muuttuneelle verkosto- ja yhteistyöohjelmalle sekä sen vuosittaiselle päätapahtumalle Satakieliseminaarille.
Perheessä yhteiset ateriahetket ovat tärkeitä ravinnon saamiseksi, mutta niillä on erityistä merkitystä myös yhteenkuuluvuuden ja perheenjäsenten henkisen hyvinvoinnin kannalta. Voidaan ehkä ajatella, että Satakieliseminaari on tänne kokoontuneen, hieman epätavallisen perheyhteisön juhla-ateria, jossa nautitaan tärkeistä, tiedonnälkäämme ravitsevista uusinta teknologiaa, kuntoutusta, koulutusta ja elämänlaatua koskevista esityksistä. Yhtä tärkeäksi näen seminaarin merkityksen myös raja-aitoja rikkovana yhteisenä sosiaalisena tapahtumana, jossa kuulokojetta tai istutetta käyttävät itse, heidän läheisensä, kuulonhuollon ammattilaiset, kuntouttajat, opettajat, päiväkoti- ja järjestöväki voivat kokoontua ja käydä vuoropuhelua tasavertaisesti kukin omasta näkökulmastaan.
Kuulonkuntoutuksessa tarvitaan lääkäreitä, insinöörejä, kuulontutkijoita ja fyysikoita, joilla on tietoa kuuloapuvälineteknologian kehittymisestä. Aina tarvitaan niitä, joilla on myös luovaa mielikuvitusta, tuoreita ajatuksia – visioita, jotka yhdistettynä vankkaan tutkimustietoon ja käytännön kokemukseen, synnyttävät usein käyttökelpoisimmat ratkaisut ja sovellukset. Apuvälineiden käyttäjien ja heidän läheistensä kokemuksista kumpuavat palautteet ovat arvokkaita ja välttämättömiäkin tutkimus- kehitystyössä. Huomenna meillä onkin mahdollisuus kurkistaa alan uusimpiin tulevaisuuden näkymiin.

Lapsen sosiaalisen, tunne-elämän kehityksen ja psyykkisen hyvinvoinnin edellytys on toimiva vuorovaikutus, joka tarkoittaa kahdensuuntaista yhteyttä ympärillä olevien ihmisten kanssa. Vuorovaikutuksessa ja kommunikoinnissa on kysymys viestien siirtymisestä yksilöltä toiselle – eikä se aina välttämättä tarkoita puhetta. Puheen ja kielen kehittymisen kannalta tarve olla yhteydessä muiden ihmisten kanssa on kuitenkin keskeistä. Varhainen vuorovaikutus ja sen tukeminen onkin jälleen tämänkertaisen seminaarin tärkeä teema. Kasvavassa perheessä on aina niitä kaikkein pienimpiä kuntoutuksen alkuvaiheessa olevia, joiden läheiset kaipaavat lisätietoa.

Ennen kuin huomaamme, pienestä vauvasta on tullut leikki-ikäinen, koululainen, nuori. Elinpiirin laajentuessa huolehtivinkaan koti ei voi joka tilanteessa ja kokoaikaisesti suojella lasta – eikä se itsenäistymisen, kasvun ja kehityksen kannalta olisi edes tarkoituksenmukaista. Tämän syksyn aikana koulukiusaaminen on saanut paljon tilaa lehdissä, televisiossa ja radiossa. Tuoreiden arvioiden mukaan ainakin 10 % koululaisista kokee tulleensa toistuvasti kiusatuksi. Syitä ja ratkaisumahdollisuuksia on pohdittu laajasti. Taustalla voi olla tietämättömyyttä ja vaikeutta hyväksyä erilaisuutta. Istutetta tai kuulokojetta käyttävien, kouluikää lähestyvien lasten vanhemmat pelkäävätkin usein eniten sitä, että lapsi tulee kuulovikansa ja kojeidensa vuoksi kiusatuksi. Erilaisuuden sietäminen – puhumattakaan erilaisuuden kunnioittamisesta tai arvostamisesta – ei ole meille ihmisille, aikuisillekaan itsestään selvyys. Kiusaaminen ja kiusatuksi tuleminen ovat läheisessä yhteydessä psyykkiseen hyvinvointiin, joka on seminaarimme erittäin ajankohtainen teema tänä vuonna.

Vaikeisiin kuulovikoihin liittyvät äidinkielen vaikeudet, kielelliset ongelmat eivät aina tule esiin ensimmäisen tai toisen kouluvuoden aikana. Erityisesti tiivistä puheterapiaa saaneet lapset voivat oppia lukemaan usein suhteellisen vaivattomasti, monesti jo ennen koulun alkamista. Kolmannella luokalla, jolloin lukutaidon edellytetään toimivan oppimisen välineenä, luetun ymmärtämisen ongelmat tulevat joskus yllätyksenä. Sana- ja käsitevarasto voivat olla niukkoja, tai niissä voi olla aukkoja. Ongelmat voivat näkyä lähes kaikissa aineissa, myös matemaattisten tehtävien ratkaisemisen vaikeuksina. Kun monesti samaan aikaa alkaa ensimmäisen vieraan kielen opiskelu, ongelmat herkästi kasaantuvat. Lapsella voi olla myös kielen oppimista hankaloittavia erityisvaikeuksia, jotka eivät selity kuulon aleneman pohjalta. Kielellinen erityisvaikeus ja kuulovika onkin yhdistelmä, joka edellyttää kuntouttajien ja pedagogisen erityisasiantuntemuksen yhdistämistä. Kaikkia oppimisen esteitä ei voida poistaa, mutta usein asiaan paneutuminen ja toimijoiden välinen yhteistyö auttavat ymmärtämään tilannetta ja löytämään käytännön ratkaisuja, joiden avulla kuulovammainen voi opiskella onnistumisen kokemuksia saaden. Aiheeseen syvennymme erityisesti huomisen aamupäivän sessiossa.

Onnistunut kuntoutus vaatii hyvän tiimin ja verkoston, jonka jokaisen silmukan tulee täyttää tehtävänsä. Vaikeasti huonokuuloisena syntyneen lapsen kuulonkuntoutus on paljon muuta kuin hyvin toimivat, tarkoituksenmukaisessa käytössä olevat apuvälineet, jotka luonnollisesti ovat välttämätön lähtökohta. Jos näin ei olisi, tällainen joukko ei olisi täällä tänään. Kuulovian varhainen toteaminen, ensiluokkaiset tutkimus- ja apuvälineet ovat tarpeen. Kuten ennenkin olen todennut, meidän pitää aina muistaa, että huonokuuloinen korva on lapsessa. Hänet meidän ensisijaisesti tulee nähdä, häntä kuunnella, omana itsenään, tarpeineen ja erityispiirteineen.

Kuntoutus on onnistunutta, jos se auttaa lasta kehittymään omien edellytystensä mukaisesti, tasapainoiseksi, itseensä luottavaksi nuoreksi ja aikuiseksi. Onnistuneessa kuntoutuksessa kunnioitetaan lasta itseään, ja seurataan viisaudella ja herkkyydellä hänen jaksamistaan. Lapsi on oman elämänsä päähenkilö, eikä kuntoutuksella tule yrittää muuttaa lasta itselleen vieraaksi.

Ateria on katettu. Toivotan kaikille antoisia seminaaripäiviä. Tärkeää on elää tätä päivää täysillä, nähdä yksityiskohdat, nauttia satakielen monia sävyjä sisältävästä laulusta, mutta samalla suunnata katse myös tulevaisuuteen.

Eläköön ihmisten erilaisuus, elämän monimuotoisuus ja rikkaus!